Avainsana: muusikko

Mikko Herranen on musiikin sekatyöläinen vuosikymmenien kokemuksella. Parhaiten hänet muistetaan The Voice of Finlandista ja Velcra-yhtyeestä. Hän on soittanut monissa bändeissä, äänittänyt, miksannut ja tuottanut levyjä. Hän on vaikeasti heikkonäköinen. 

 

Riikka Hänninen on laulaja, muusikko, laulunopettaja ja syvän muutoksen valmentaja. Laulajana hän liikkuu kansanmusiikista ja runolaulusta progressiiviseen rockiin ja laulelmaan. Hänet muistetaan mm. lauluja väärinpäin esittäneestä Nirep nirun -yhtyeestä sekä loitsulaulannasta The Voice of Finlandissa. Riikka on syntymäsokea. 

 

Joose Ojala on jazzhaitaristi, musiikin sekatyöläinen ja säveltäjä. Hän tekee keikkoja freelance-muusikkona ja säveltää omaa materiaalia yhtyeilleen Joose Ojala Trio ja Kaiunsäde. Joose tunnetaan parhaiten chanson-artisti Tia Cohenin pitkäaikaisena säestäjänä. Syntymäsokeana hän on myös kehittänyt pistenuottien oppimateriaalia ja digitaalista saatavuutta. 

Signmark on viittomakielinen, kuuro räppäri. Hän julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 2006, ja nyt hänellä on takanaan kolme albumia ja yksi EP sekä valtava määrä keikkoja eri maissa. Hän on osallistunut niin Suomen euroviisukarsintoihin kuin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Hän on puhunut vammaisten ihmisten oikeuksista ympäri maailmaa, mm. YK:n, ETYJ:n ja Afrikan Unionin huippukokouksissa.  

 

Nancy Tinkerbella on laulaja-lauluntekijä, joka seikkailee bluesin, jazzin ja raskaammankin musiikin maailmassa. Hänen aktiivisin yhtyeensä on Tinkerbella & Big Bad Bear. Musiikin tekemisen lisäksi hän opiskelee musiikkiterapeutiksi. Nancy joutui ratsastusonnettomuuteen vuonna 2014 ja on sen jälkeen käyttänyt kipujen vuoksi ajoittain pyörätuolia. 

 

 

Olen Riikka Hänninen, syntymäsokea laulaja ja muusikko. Kutsuin neljä kokenutta kollegaani keskustelemaan musiikista ja siitä, miten vammaisuus ja viittomakielisyys ovat vaikuttaneet muusikon ja artistin työhön. Kanssani pyöreään pöytään istuivat Joose Ojala, Mikko Herranen, Nancy Tinkerbella ja Signmark. 

Flirttailua tuntemattoman kanssa 

Riikka: Onko vammaisuus tai viittomakielisyys vaikuttanut siihen, millä tavalla te teette musiikkia ja esiinnytte? 

Nancy: Minulle oli alkuun iso muutos, kun aloin käyttää pyörätuolia. Sitä ennen tanssin ja liikuin tosi paljon lavalla. Ajattelin, että voin silti tehdä asioita eikä pyörätuoli minua estä. Koin sen ihanana haasteena. Kun en voinut kävellä, aloin kiinnittää tosi paljon huomiota siihen, miten esiinnyn lavalla. Käytin liikkeessä enemmän käsiä ja liikuin pyörätuolissa ympäri lavaa, tai avustajat tanssittivat minua pyörätuolissa.  

Signmark: Kun aloin tehdä omia biisejä, kuurojen yhteisön ensimmäiset reaktiot jakautuivat kahtia. Osa kuuroista ajatteli, että mitä helvettiä. Joku yrittää olla kuuleva, eikä musiikki kuulu meidän maailmaamme. Minusta se on vanhanaikainen ajattelutapa. Ennen vanhaan annettiin ymmärtää, ettei musiikki kuulu kuuroille. Mutta onneksi nuorempi sukupolvi on ottanut musiikin omakseen ihan eri tavalla. Musiikkia voi myös tuntea ja nähdä. 

Riikka: Signmark, kerro lisää siitä, miten sinä teet musiikkia.  

 

Signmark: Haluan tehdä biisejä myös kuulevalle valtaväestölle ja siksi otin laulukaverin mukaan. Biisit ovat siis kaksikielisiä, sekä suomeksi että suomalaisella viittomakielellä. Olen koko ajan mukana vaikuttamassa biisien sisältöihin. Suunnittelemme yhdessä räppien puhuttuja käsikirjoituksia ja myös sitä, mitä instrumentteja käytetään. En pysty itse toteuttamaan niitä, mutta tiedän, miltä joku soitin tuntuu ja mitä tunteita se voi herättää. Esim. viulu voi olla surullista tai rauhallista, kitara voi olla countrya, hauskaa, raskasta. Kerron tuottajille studiolla, mitä haluan ja he valitsevat elementtejä, joista rakennetaan kokonaista biisiä. 

Riikka: Tuo kuulostaa samanlaiselta, kuin että minusta otetaan promokuvia, joita en voi itse nähdä ollenkaan. Voin kuvailla, millaista fiilistä haluan ja sen jälkeen minun pitää vaan luottaa siihen, miten muut kuvailevat kuvia. Pitää kurottaa johonkin, mihin itsellä ei ole suoraa pääsyä. 

Se onkin sitten mielenkiintoista, kun saan samoista kuvista luotetuilta ihmisiltä erilaisia mielipiteitä. Toisten mielestä kuvassa on hyvä tunnelma ja toisten mielestä kuva on levoton.  

Mikko: Minulle eniten työtä aiheuttanut asia on lavapreesens. Olen työstänyt asiaa huomattavasti enemmän kuin treenannut itse soittamista. Meitä sokkoja ei hirveästi opeteta näyttämään hyvältä. Meidän kohdallamme usein luovutetaan heti, koska ajatellaan, että hyvältä näyttäminen lavalla ei kuitenkaan ole sokoille mahdollista. Minulle se ei käy. Raskaampi musa on tosi maskuliinista ja väkivaltaista ja sen pitää näkyä lavalla. Ihmiset tulevat katsomaan keikkaa, eikä vain kuuntelemaan. Sitä ei voi vain ohittaa sanomalla, etten näe ja että siksi antaisin asian olla. 

Joose: Minä taas olen vähän luovuttanut visuaalisten juttujen suhteen. Syntymäsokeana minun on vaikea löytää visuaalista identiteettiä. Suosin pukeutumisessa käytännönläheisiä ratkaisuja, jotka näyttävät hyvältä ja sopivat kulloiseenkin tilanteeseen. Soitin pitkään chanson-laulaja Tia Cohenin bändissä. Rakastin sitä, että hän hoiti visuaaliset asiat, kertoi, minkä puvun laitan päälle. Tiesin, että homma näyttää hyvältä ja sain keskittyä soittamaan virtuoottisesti lavalla.  

Tule sellaisena kuin olet – kunhan ensin vähän fotoshopataan! 

Riikka: Minulle tulee mieleen palaute, jota joskus saan silmistäni. Silmät liikkuvat tahattomasti sinne tänne ja aina välillä joku kommentoi, että voisiko minulla olla aurinkolasit, etteivät silmäni näyttäisi niin oudoilta. Kuulen siinä ääneen sanomattoman ajatuksen, että minun olemassaoloni juuri tällaisena häiritsee katsojaa, ja että hänen on vaikeaa käsitellä sitä, että kroppani ei ole sellainen kuin muilla. Minussa nousee kapinahenki, että onpa hyvä, kun voin vähän ravistella ja haastaa ihmisiä.  

Joose: Kyllä minunkin silmäni on fotoshopattu katsomaan samaan suuntaan. Kun kuulin siitä, käskin perua kuvanmuokkauksen. Minulle on tärkeää, että vammani saa näkyä eikä sitä ruveta peittelemään, koska se lisää ihmisten ymmärrystä moninaisuudesta. En käy luennoimassa vammaisuudesta kouluissa, mutta eräänlaista luennointia on sekin, kun vain harjoitan omaa ammattiani.  

Mikko: Minä en ole valmis siihen, että minun taiteeni jätettäisiin huomioimatta siksi, että ihmiset juuttuvat miettimään, miksi tuon silmät heiluvat noin. Aurinkolasit ovat minulle visuaalinen valinta. Ne ovat myös apuväline, jota käytän aina, koska valo sattuu silmiini.  

Nancy: Yhdessä kokoonpanossa suhtauduttiin nihkeästi siihen, että lauloin pyörätuolista käsin. Monta kertaa minut kannettiin lavalle istumaan tavalliseen tuoliin. Minulle se aiheutti enemmän kipua. Istuin tuolilla vähän horjuen ja kipukohtaus saattoi tiputtaa minut vähäksi aikaa pois oikeasta laulun kohdasta. Sitten sain lukea netistä kommentteja, että mitähän tuokin on vetänyt.  

Riikka: Ehkä tässä onkin olennaista, ettei meidän tarvitse tinkiä itselle tärkeästä asiasta, jotta miellyttäisimme muita. Omalla kohdallani aurinkolasit heikentäisivät tärkeää valon näkemistä, enkä siksikään ole valmis käyttämään niitä.  

Mikko: Niin, tuskin olisin alkanut käyttää aurinkolaseja, jos en tarvitsisi niitä muutenkin. SE on totta. 

Signmark: Minä olen joutunut haastamaan kahta maailmaa. Kun osa kuuroista mietti, mitä tekemistä musiikilla on meidän kanssamme, kuulevat puolestaan ihmettelivät, miksi kuuro yrittää tulla tekemään musiikkia kuulevien maailmaan, että voisi yhtä hyvin pysyä poissa musiikin maailmasta. Menin vaan väkisin ja kävin näyttämässä taitojani ja sitä, mikä on mahdollista. Se oli vaikeaa, mutta onnistuin siinä mielestäni hyvin.  

Mikko: On ihmisiä, jotka rakastavat kokea olevansa muiden yläpuolella. Juuri he tulevat sanomaan keikalla, että näytitpä rumalta tuolla lavalla. Monien on vaikea hyväksyä mitään, mikä menee ulos omasta mielen laatikosta. Se näkyy monella tasolla, politiikassa asti.  

Muut yrittävät pienentää meitä… 

Joose: Pyydän usein muusikkoja tuuraamaan, jos en pääse jollekin keikalle, mutta olen huomannut, että minua ei pyydetä tuuraamaan koskaan minnekään. Olen miettinyt, voisiko se johtua näkövammaisuudesta. Sain vahvistuksen, kun tuttuni kertoi jonkun sanoneen, että kyllä sitä Joosea olisi niin kiva pyytää mukaan erilaisiin projekteihin, mutta mitenköhän se pääsee liikkumaan oudoissa paikoissa.  

Riikka: Myös minulle on sanottu, että ”olisin pyytänyt sua tuuraamaan, mutta kun se roudaus on varmaan niin vaikeaa”. Mutta sitä vartenhan minulla on avustaja käytettävissä.  

Mikko: Olen kokenut samaa. Jengiä pelottaa pyytää meitä keikoille, kun he eivät tiedä, miten me pärjätään.  

Nancy: Ihmisiä pelottaa, että peruisin keikkoja kipusairauteni takia. Mutta tiedän ihmisiä, jotka peruvat keikkoja paljon enemmän kuin minä ikinä. Tulen keikalle vaikka pää kainalossa. 

Signmark: Omassa työssäni muiden ihmisten ennakkoluulot ovat kohdistuneet suoraan tekemiseeni. Kun aloitin omien biisien tekemisen vuonna 2006, lähetin ne kymmenelle eri levy-yhtiölle Suomessa. Kukaan ei halunnut tehdä yhteistyötä. Suurin osa vastasi, että on tosi vaikeaa uskoa, että kuuro taiteilija myy. Mietin, että okei, Suomessa on kuusi miljoonaa ihmistä, mutta maailmalla on noin 75 miljoonaa kuuroa. Haistatin vitut suomalaisille levy-yhtiöille ja lähdin maailmalle. Vuoden 2009 Suomen euroviisukarsintojen jälkeen sain levytyssopimuksen Warner Musicilta. Olin maailman ensimmäinen kuuro, joka sai levytyssopimuksen. Nyt olen käynyt 60 eri maassa ja tehnyt yli tuhat keikkaa ulkomailla.  

…mutta me loistamme! 

Riikka: Onko vammaisuus tai viittomakielisyys tuonut jotain hyvää teidän tekemiseenne? 

Signmark: Tiedän, että lavalla minulla on juttu hallussa. Käytän hyödyksi valoja ja videoscreenejä. Tanssin ja flirttailen, kokeilen, miten viittomakieli voi näyttää seksikkäältä.  

Mikko: Jos olisin näkevä, luultavasti olisin rekkakuski kolmannessa sukupolvessa. Olisin tehnyt musiikkia huomattavasti vaikeammista lähtökohdista. Kun olen päässyt yli ongelmista ja turhautumista, näkövammaisuus on tavallaan avannut minulle kaiken.  

Joose: Minusta taas olisi aivan varmasti tullut isäni karjatilan jatkaja, jos olisin syntynyt näkevänä. En olisi muusikko ilman näkövammaa. Koen, että olen joustavampi muusikkona, kun en ole kiinni nuoteissa. Kun joudun opettelemaan kaiken materiaalin ulkoa, pysyn keikalla koko ajan kartalla, vaikka tapahtuisi jotain yllättävää. Tuntuu, että muut ovat paljon herkempiä esimerkiksi ördäävälle yleisölle tai visuaalisille häiriötekijöille. Toki samaan aikaan näkövammasta on selkeästi haittaakin. 

Nancy: Vaikka sairauteni tuo vaikeuksia, koen sen myös voimavarana esimerkiksi kirjoittaessani biisejä. Kaikki kokemukset elämässä heijastuvat musiikkiin, persoonallisuuteeni, jolla musiikkia teen. Musiikki on auttanut itseäni niin paljon onnettomuuden tuoman elämänmuutoksen käsittelyssä, että siksikin lähdin opiskelemaan musiikkiterapiaa.  

Signmark: Tärkeintä musiikkiurallani on se, että olen saanut toimia roolimallina. Kuurojen vauvojen vanhemmat ovat usein ensin sokissa ja asiat tuntuvat vaikeilta. Tekemiseni myötä ihmiset ovat oppineet kuuroudesta. He näkevät, miten elän, osaan kuutta kieltä, teen musiikkia, olen menossa Vasaloppet-hiihtokilpailuun. Näytän, että vamma ei ole este, ja kuinka paljon on kiinni asenteesta.  

Mikko: Näkevien maailmaan päin olen ollut symboli sille, että näkövammaisena pystyy tekemään enemmän kuin mitä jengi luulee. Mutta olen myös halunnut olla näkövammaisille roolimalli sille, että älkää nyt antako periksi. Olette lahjakkaita tyyppejä, ja kaikkea voi tehdä, kun vain painaa menemään.