Vammaisille itselleen ei varmaan koskaan ole ollut epäselvää, etteikö vammaiskulttuuria olisi olemassa. Se ei tarkoita, että arjen tasolla mietittäisiin, että ”tämä on kulttuuria”, vaan se on yhdistäviä asioita elämänkokemuksissa. Se voi tulla esille puhetavassa, huumorissa, omasta paikasta taistelemisessa, syrjinnän torjumisessa ja kyllä, taiteessa myös. Eri puolilla maailmaa on sama ilmiö, sillä vammaisia taiteilijoita löytyy kaikkialta.

Taide on iso sana; se kattaa monta tapaa ilmaista ajatuksia, tunteita, mielipiteitä eri tavoin eri paikoissa niputettuna yhden käsitteen alle. Taide on myös osaamista, sellaista ilmaisun ottamista haltuun, jota syntyy vain määrätietoisella työllä, taitojen ja näkemyksen kehittämisellä. Gaelynn Leaa, Thomas Quasthoffia, Ray Charlesia ja Pertti Kurikkaa kaikkine erilaisuuksineen yhdistää musiikki – ja aktivismi. Kun tulee vähemmistöstä eikä pysty kätkemään sitä, kulkee vammaisaktivismi taiteilijan kannoilla hellittämättä. Kun ulospäin näkyvä vammaisuus on mukana tekemisessä, joutuu kohtaamaan aina uudestaan ja uudestaan ympäröivien ihmisten suhtautumista, paitsi varsinaiseen taiteeseen, myös vammaisuuteen.

Mies istuu pyörätuolissa julisteilla peitetyn lasiseinän edessä järjestelmäkamera sylissään.
Kulttuuriaktivisti Ismo Helén Cross Over -festivaalilla 2014 takanaan julisteita joissa lukee RIKO ASENTEESI. Kuva Sari Salovaara.

Alentuva suhtautuminen on yleistä

Taiteella on väliä vammaisliikkeessä. On olemassa monenlaista aktivismia. Minulle on tutuinta yritys vaikuttaa toimistopöydän takaa kulttuuri-instituutioiden ja järjestöjen kautta. Silti pidän itseäni vammaisaktivistina: pyrin tekemään vakiintuneisiin kulttuurirakenteisiin tilaa vammaisille tekijöille. Mutta entä artivismia, onko meillä taidetta välineenä käyttävää vammaisaktivismia? On varmasti.

Ajatelkaa vaikka Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosta. Ju Goslingia. Matt Fraseriä. Edellä mainitut taiteilijat ovat vaikuttaneet taiteensa kautta. He nostavat esiin latautuneita asioita, joita ei välttämättä haluaisi edes nähdä. Vallankäyttöä, ableistisia normirakenteita, heikompaan kohdistuvaa väkivaltaa. Välineinä voivat olla fyysisistä esineistä tehdyt asetelmat/installaatiot, videot, teatteri, stand up -komiikka, digitaalinen taide, some-näkyvyys jne. Taideteokset voivat nostaa esiin kokemuksia vaikka syrjäyttämisestä ja ennakkoluuloista tai toisaalta ihan tavallisesta ihmisen elämästä eri puolineen. Taide voi olla myös kaunista ja viihdyttävää samalla kun se puhuttelee, ruokkii ajattelua, mielikuvitusta ja älyä.

Kun Kynnys ry:ssä nostimme 90-luvulla taiteen yhdeksi vammaisten ihmisoikeusjärjestön toimintatapojen kärjeksi, oli selvää, että tekemistä olisi paljon. Yhdistelmä taide ja vammaisuus liittyi ihmisten mielessä pitkään listaan asioita, joita emme olisi itse valinneet: hyväntekeväisyys, säälipisteet, terapia, kykenemättömyys, näkymättömyys, stigma ja sitä myöten taiteilijoiden vammaisuus kaapissa. Bonuksena jarruksi tulivat vielä vammaisliikkeen omatkin agendat kuten, että taide ei ole niin tärkeää koska isommat täysiarvoiseen elämään liittyvät kysymykset ovat ratkaisematta.

Nainen pitkässä valkoisessa mekossa ja sandaaleissa pitää käsissään vanhanaikaista posliinikannua.
Kirjoittaja tekemässä performanssia Pohjoisesplanadin jalkakäytävällä 1990-luvulla. Sari Salovaaran arkisto, kuvaaja ei tiedossa.

Vähemmistötaidetta, marginaalia, alakulttuuria

Alakulttuurin yhtenä tavoitteena voi olla muuttaa valtakulttuuria ja se voi onnistuakin siinä, kirjoittaa Outi Salonlahti gradussaan. Uskon näin. Hitaasti mutta varmasti teemme tilaa toisin tekemiselle ja siitä ovat merkkeinä niin yksittäiset esille nousseet taiteilijat kuin vaikkapa vammaiskulttuurifestivaalit eri puolella Suomea. Se, että vammaisten valtavirtaistuminen olisi taide- ja kulttuurialalla jo tapahtunut, ei vielä todellakaan ole totta. Se ei toteudu niin kauan kuin taiteen harrastamisen, opiskelun ja työelämään pääsyn esteet jättävät vammaiset ihmiset lähtökuoppiin silloin kun esteettömyydestä ja saavutettavuudesta ei ole huolehdittu.

Marginaalista ponnistaminen on vaativaa. Suomen vammaiskulttuuriaktivismille on ollut tärkeää seurata muualla tapahtuvaa kehitystä. Kontaktit Pohjoismaihin, Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan ovat osoittaneet, että taiteen ympärille kietoutuvaa vammaisaktivismia on joka puolella. Tosin on myös holhoavaa vammaisten tekijöiden ohjailua. Sellaista, joka sallii helposti lähestyttävää taidetta, mutta karsii ilmaisua, joka olisi outoa ja samalla totuttujen normien vastaista.

Hollantilainen Cathelijne Tiel on kirjoittanut taidekentän avautumisesta moninaisuudelle ja inkluusiolle.

Hänen mukaansa koko prosessi jää usein pinnalliseksi ja vähemmistöjen esille pääsemisen hinta voi olla mukautuminen vallitseviin syrjiviin rakenteisiin. Aktivismi on osa kuviota, jossa tehdään näkyväksi asioita, ei suostuta hiljaisiksi ja kysytään ääneen asioita. Koen, että suomalaiset vammaiset taiteilijat tekevät taiteellaan vaikuttamistyötä, joka asenteiden kautta muuttaa rakenteita, niitä toimintatapoja, jotka estävät edellytyksiä olla täysivaltaisia kansalaisia.

Ulkona pimeällä talvivaatteissa. Mies pyörätuolissa pitelee paperia jota vierellä seisova nainen katsoo.
Sari Salovaara ja Kalle Könkkölä valmistautumassa katuperformanssiin 1990-luvulla. Sari Salovaaran arkisto, kuvaaja ei tiedossa.

Kyseenalaistamisen taito

Onneksi vammaisilla on myös taidealalla liittolaisia, sellaisia ihmisiä, jotka asettuvat rinnalle, kuuntelevat ja kyseenalaistavat asioita. Jussi Koitela kirjoitti hiljattain taiteen arvottamisen sovinnaisuudesta: ”Se (taiteen laadukkuus) on jotain epämääräistä ilmassa leijuvaa ”sopivuutta”, jonka pystyy tunnistamaan ainoastaan sopivan koulutuksen omaava, hyväosainen yksilö, jolla on yleensä valkoinen, niin sanottu normaali keho.”

Taidetta arvostellaan, puhutaan hyvästä ja huonosta taiteesta. Laadukkuus vammaisten tekemän taiteen kohdalla usein koetaan ongelmalliseksi siksi, että ollaan uudessa tilanteessa. Totunnaisesti tanssija ei ole liikuntavammainen tai taidemaalari näkövammainen. Erosta hyvän ja huonomman taiteen välillä päättävät usein nk. portinvartija-asemissa olevat henkilöt, jollainen em. Jussi Koitelakin on. He ovat ammattilaisia, jotka päättävät, ketkä valintakokeissa valitaan opiskelemaan, kenen töitä pääsee näyttelyihin tai otetaan tuotantoon tai kustannetaan tai kenelle annetaan taiteilija-apurahaa.

Yhdistelmä, joka vammaisen tekijän kannalta johtaa umpikujaan on edelleen tätä päivää. Ensinnäkään päättäjät eivät tunnista itselleen uudenlaisen taiteen tekemisen keinoja sekä siihen liittyvää osaamista. Toiseksi koulutuksista sivussa pidetyt vammaiset tekijät ovat jääneet ilman verkostoja, tukea ja näyttöjä osaamisestaan. Siispä edelleen tarvitaan vammaisaktivismia ravistelemaan taidemaailmaa. Ja kääntäen taidetta tarvitaan osana vammaisaktivismia muuttamaan maailmaa.

Sari Salovaara

Kirjoittaja työskentelee erityisasiantuntijana Kulttuuria kaikille -palvelussa.

Teksti on julkaistu aiemmin Vammaisaktivismia tekemässä -hankkeen blogissa (31.3.2021).

Näyttämöllä henkilö puhumassa ja heijastettuna sanoja kuten Disability Arts is controlled by disabled people. Lavalla myös viittomakielen tulkki sekä livekuvittaja.
Unlimited festivaalilla Lontoossa vuonna 2018 puheenaiheena Disability Arts. Kuva: Sari Salovaara.

Lähteitä

Koitela, Jussi. 2021. Ilmassa leijuva sopivuus. Kulttuuria kaikille -palvelun blogi 9.2.2021.

Könkkölä, Kalle. 2004. Vammaiskulttuurin nousu. Teoksessa Englund, Soile & Kantokorpi, Otso (toim.), Toiset meistä. Galleria 2003 = Some of us: Gallery 2003. Helsinki: Like, Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry, TARU-projekti & Kellarikustannus, 13−18.

Salonlahti, Outi. 2019. ”On aina oltava 200 % parempi”. Vammaisten ja kuurojen taiteilijoiden toimintamahdollisuudet ja taiteilijapolut. Maisterintutkielma. Yhteiskuntapolitiikka / Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Jyväskylän yliopisto.

Thiel, Cathelijne. 2020. A better art world? Diversity and inclusion alone won’t get us there. Artikkeli 2.10.2020. Platform Beeldende Kunst. www.platformbk.nl/en/author/cathelijne-tiel

Maarit Hedman ja Anu Haapanen: Fragmentteja pimeydestä

2.–18.12.2022 Galleria Kortteeri (Tornio)

Maarit Hedman piirtää oranssilla pastelliliidulla mustalle, suurelle paperille.

Fragmentteja pimeydestä on Maarit Hedmanin ja Anu Haapasen näyttelykokonaisuus, joka sukeltaa valon ja pimeyden vuoropuheluun. Näyttely on myös vuoropuhelua kahden erilaisesta lähtökohdasta työskentelevän taiteilijan välillä. Se on prosessi, jossa näkönsä menettänyt ja näkevä taiteilija voivat tasavertaisina peilata omaa työskentelyään toistensa kautta ja löytää uusia näkökulmia taiteelliseen työskentelyyn.

Anu Haapanen toimi aiemmin avustajana Maarit Hedmanin taideprojekteissa sekä erilaisissa näkövammaisten ihmisten taidetoimintaan liittyvissä työpajoissa. Ajatus yhteisnäyttelystä kypsyi yhteisen taiteen parissa työskentelyn sekä ammatillisen ajatuksenvaihdon ja taiteellisen vuorovaikutuksen myötä. Tilaa taiteilijuuteen -hanke tarjosi tilaisuuden yhteiseen residenssityöskentelyyn ja pimeyden kokemusta käsittelevän näyttelyprojektin toteuttamiseen. Näyttely koostuu sekatekniikka- ja akryylimaalauksista sekä hiili- ja pastellipiirustuksista.

Maarit Hedman on Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1994 valmistunut kuvataiteilija ja taidepedagogi, joka taiteellisen työnsä lisäksi toimii taidekasvattajana ja kouluttajana monissa erilaisissa projekteissa. Anu Haapanen on opiskellut kuvataidetta Lahden taideinstituutissa ja Aalto-yliopistossa sekä taidehistoriaa Helsingin yliopistossa ja toimii monialaisesti visuaalisen kulttuurin kentällä. Molemmilla taiteilijoilla on ollut tahoillaan lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyjä, mutta tämä on taiteilijoiden ensimmäinen yhteisprojekti työparina.

Avajaiset

Näyttelyn avajaiset järjestetään perjantaina 2.12.2022 klo 14 (Suomen aikaa). Avajaisten ohjelmaan kuuluu kuvailutulkattu kierros näyttelyyn klo 14.30. Lämpimästi tervetuloa!

Galleria Kortteeri

Galleria Kortteeriin on vapaa pääsy. Tila on esteetön, kauppakeskuksen 2. kerrokseen on pääsy hissillä.

Osoite: Kauppakeskus Rajalla, 2. krs., Tornio

Aukioloajat (Suomen aikaa):

Keskiviikko 12–18, torstai 12–18, perjantai 12–18, lauantai 12–16, sunnuntai 12-16.

Aukioloajat (Ruotsin aikaa):

Keskiviikko 11–17, torstai 11–17, perjantai 11–17, lauantai 11–15, sunnuntai 11-15.

 

Tilaa taiteilijuuteen -logo.

Aineen taidemuseon logo.  Kulttuuria kaikille -palvelun logo.

Tornion logo. Haaparannan logo.

Aino Laiho & Olga Green: Taka-ajatuksia – Baktankar – Ulterior Motives

3.–20.11.2022 Haaparannan rautatieasema

Videolla on tietoa näyttelystä suomalaisella viittomakielellä.

Taka-ajatuksia – Baktankar – Ulterior Motives -näyttely on syntynyt Aino Laihon ja Olga Greenin ensimmäisen yhteisen residenssin ja lukuisten keskustelujen tuloksena. Taiteilijapari on syksyn ajan työskennellyt Haaparannan rautatieasemalla samassa tilassa, jonne näyttely on nyt rakentunut. Esillä on piirustuksia, maalauksia sekä installaatioita ja osassa teoksista hyödynnetään myös uv-valoefektiä.

Laiho ja Green ovat viittomakielisiä kuuroja ja millenniaaleihin lukeutuvia ystävyksiä, jotka asuvat pääkaupunkiseudulla. Uudessa ympäristössä, taiteilijaresidenssissä Haaparannalla, he ovat tutkineet rajaan liittyviä teemoja, erityisesti eri kielten välillä sekä kuurojen ja kuulevien välillä. Taiteilijaparin työskentelytavat ovat tyyliltään erilaisia, mutta heitä yhdistää samanlainen huumori ja innostus havainnoida ympäröivää todellisuutta.

Olga Green on itseoppinut taiteilija, joka on ansioitunut erityisesti oivaltavilla ja sympaattisilla viivapiirustustöillään. Residenssijakson aikana Green halusi kokeilla myös itselleen uusia tekniikoita, kuten sapluunamaalausta. Aino Laiho on koulutukseltaan muotoilija ja muutaman vuoden vierastamisen jälkeen hän on löytänyt jälleen taiteen tekemisen ilon. Syksyn aikana häntä on sytyttänyt eniten kolmiulotteisten, kantaaottavien teosten parissa työskentely.

Haaparannan rautatieaseman näyttely on molemmille taiteilijoille ensimmäinen yksityisnäyttely. Taiteilijaparin yhteistä työskentelyä voi seurata Instagramissa Muukalaiset rajalla -tilin kautta (@muukalaiset_rajalla).

Katso taiteilijoiden haastattelu Mikaela & Thomas -ohjelmassa: ”Taidetta viittomakielisten silmin” (siirryt Yle Areenaan)

Yksinkertainen tussipiirros, jossa vasemmalla kyltti Haparanda ja oikealla Tornio. Välissä kaksi ambulanssia, toinen tulossa Torniosta ja toinen Haaparannalta. Keskimmäisenä maassa makaa ihminen gin-pullon kanssa.

Avajaiset

Näyttelyn avajaiset järjestetään torstaina 3.11. klo 14 (Suomen aikaa). Lämpimästi tervetuloa!

Haaparannan rautatieasema

Haaparannan rautatieaseman näyttelytilaan on vapaa pääsy. Tila on esteetön, näyttelytilaan on pääsy hissillä. Rautatieasemalla on esteetön autopaikka. Asemalaiturilla ja odotustilassa on taktiiliopasteet.

Osoite: Järnvägsgatan 21, 953 37 Haparanda.

Aukioloajat (Suomen aikaa):

Keskiviikko 13–19, torstai 13–19, perjantai 13–19, lauantai 13–17, sunnuntai 13–17.

Aukioloajat (Ruotsin aikaa):

Keskiviikko 12–18, torstai 12–18, perjantai 12–18, lauantai 12–16, sunnuntai 12–16.

Aino ja Olga istuvat ulkona pöydän ääressä. Ainolla on vaaleat olkapäihin ulottuvat hiukset ja silmälasit, Olgalla pitkät vaaleanruskeat hiukset ja silmälasit.
Aino Laiho ja Olga Green. Kuvaaja: Silva Belghiti

Tilaa taiteilijuuteen -logo.

Aineen taidemuseon logo.  Kulttuuria kaikille -palvelun logo.

Tornion logo. Haaparannan logo.

Värit kantavat, värit vievät, värien kanssa

Sofia maalaamassa isolle kankaalle.

Haaparannan kirjasto 20.10.–6.11.2022.

Taiteilija Sofia Karinen valitsee maalaustensa aiheet elinympäristöstään ja lähiluonnosta. Hän valokuvaa sopivia kohteita puhelimellaan ja sommittelee kuvat kankaalle värikylläisillä öljymaaleilla. Useimmiten hän ei juuri luonnostele vaan alkaa suoraan maalaamaan. Sopivien sävyjen sekoittaminen on Karisen mukaan haastava ja mielenkiintoinen osa maalausprosessia.

Maisemateosten ja sisäkuvien hypnoottinenkin tilan tunne muodostuu pienten ja suurten värialueiden vaihtelusta. Tämän näyttelyn maalauksista löytyy näkymiä Torniosta ja Oulun seudulta sekä Ranskasta.

Sofia Karinen on 22-vuotias suomalais-ranskalainen kuvataiteilija. Piirtäminen ja maalaaminen ovat olleet Kariselle tärkeitä lapsesta asti. Hän aloitti taideopinnot jo nuorella iällä Oulussa. Karinen on jatkanut taideopintojaan kahden vuoden ajan Limingan taidekoulussa keskittyen muun muassa öljyvärimaalaukseen ja grafiikkaan.

Karisen teoksia on aiemmin ollut esillä Limingan taidekoulun kevätnäyttelyissä ja hänelle on myönnetty Oulun Saskiat ry:n stipendi vuonna 2021. Haaparannan kirjaston näyttely on Karisen ensimmäinen yksityisnäyttely.

Kuuntele Sofia Karisen radiohaastattelu:

Ylen Nopeet uutisaudiot 30.6.2022: ”Oululainen Sofia Karinen, 21, valittiin vammaisten ja viittomakielisten taiteilijoiden residenssiin: ’Tuntuu tosi mahtavalta!'” (siirryt Yle Areenaan)

Avajaiset

Näyttelyn avajaiset järjestetään torstaina 20.10. klo 14 (Suomen aikaa). Avajaisissa on mukana elävää musiikkia. Lämpimästi tervetuloa!

Haaparannan kirjasto

Haaparannan kirjaston näyttelytilaan on vapaa pääsy. Tila on esteetön, näyttelytilaan on pääsy hissillä.
Osoite: Packhusgatan 4, 953 31 Haparanda.

Aukioloajat (Suomen aikaa):

Maanantai 13–20

tiistai 13–20

keskiviikko 13–20

torstai 11–17

perjantai 11–17

la 11–15.

Aukioloajat (Ruotsin aikaa):

Maanantai 12–19

tiistai 12–19

keskiviikko 12–19

torstai 10–16

perjantai 10–16

la 10–14.

Tilaa taiteilijuuteen -logo.

Aineen taidemuseon logo.  Kulttuuria kaikille -palvelun logo.

Tornion logo. Haaparannan logo. Biblioteken i Norrbotten - Haparanda -logo.