Avainsana: Vammaisuus on osa moninaisuuden kirjoa

Nikolai Klix syntyi silloisessa Länsi-Berliinissä ja muutti lapsena Helsinkiin. Hän harrasti teatteria nuorempana ja toimi vuoden 2019 aikana vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:n kulttuurisihteerinä. Nikolai oli tekemässä filosofian artikkeliväitöskirjaa Tampereen yliopistolla. Hänen väitöskirjansa aiheena olisi ollut yleinen, julkinen suhtautuminen yhteiskunnalliseen moninaisuuteen. Väitöskirjassaan Nikolai tutki sitä, millä käsitteillä suhtautumista on kuvattu, miten ko. käsitteet voivat ylläpitää tai tasavertaistaa yhteiskunnallisia valtasuhteita, ja millaisia tunnustussuhteita käsitteiden käytöstä seuraa. Nikolai teki pitkään yhteistyötä Kulttuuria kaikille –palvelun kanssa. Hän oli mukana Tilaa taiteilijuuteen – vammaisten ja viittomakielisten taiteilijoiden yhdenvertaisuus –hankkeen ohjausryhmässä. Nikolai menehtyi elokuussa 2023. 

Yhteiskunnallinen moninaisuus tai monimuotoisuus, eli angloamerikkalaisista keskusteluista rantautunut ”social diversity”, on viime vuosina noussut hyvistä syistä suuremman huomion kohteeksi. Taustalla on yhteiskunnallisten olosuhteiden entistä parempi tiedostaminen sen osalta, keitä pidetään vertaisina, ketkä pääsevät ääneen ja keiden kontribuutioille annetaan painoarvoa. 

Moninaisuudesta on tullut avainkäsite, joka esiintyy nykyään usein mm. erilaisissa ohjelmajulistuksissa, korkeakoulujen mainoksissa houkuttelemassa uusia opiskelijoita ja jopa taidefestivaalien teemana. Esimerkiksi vuonna 2022 Sveitsissä klassisen musiikin perinteisen tapahtuman Lucerne Festivalin pääteemana oli “Diversity”. Käsitteenä moninaisuuden vahvuus perustuu sen yleisyyteen ja kattavuuteen, mikä toisaalta saattaa myös johtaa jonkinlaiseen satunnaisuuteen käsitteen hahmottamisessa. Käsite voidaan ymmärtää kapeammin ja erityisempänä, kuin olisi perusteltua. Vaikka tämän pienen kirjoituksen aiheena onkin sosiaalinen moninaisuus erityisesti kulttuurin ja taiteen kontekstissa, on hyvä tunnistaa, että maailmalla julkisissa keskusteluissa moninaisuudesta puhutaan useimmiten työelämän kysymysten yhteydessä. Esimerkiksi tietyillä aloilla ja tehtävissä olevien työntekijöiden kirjoa voidaan pyrkiä monipuolistamaan. Vaikkapa kansainvälisissä yrityksissä johtavissa työtehtävissä olevan henkilöstön sukupuolijakauma ja etninen tausta ovat tulleet osaksi moninaisuuteen ja valtaan miellettyjä kysymyksenasetteluja. Tasa-arvo ja tasavertaisuus ovatkin yhteyksissä moninaisuuteen. Näiden kolmen käsitteen eroja, yhdistäviä tekijöitä ja keskinäistä suhdetta on hyvä pohtia laajemminkin. 

Lähtökohtaisesti moninaisuuden huomioiminen sisältää ajatuksen kaikkien yhteiskuntaryhmien ja vähemmistöjen lisäksi ihmisissä olevien ominaisuuksien kirjon tunnistamisesta siten, että jokaisella on tasavertainen mahdollisuus yhteiskunnalliseen osallisuuteen ja tulla tunnustetuksi sellaisena, kuin itse haluaa. Näin ollen moninaisuutta voi hyvin ajatella ensisijaisesti neutraalina, kuvaavana määreenä, joka heijastaa laajasti yhteiskunnan jäsenten omanlaisista elämänpoluista koostuvaa mosaiikkia. Huomioimalla moninaisuutta voi kyseenalaistaa kulttuurituotoksissa usein edelleen oletettua ja toisinnettua yhteiskunnallista yksioikoisuutta. Moninaisuuden kokonaisvaltainen huomioiminen yhteiskunnan eri osa-alueilla on kuitenkin myös arvo itsessään, ja sitä tulee vaalia. 

Vammaisuuteen liittyvä saavutettavuus ja moninaisuus kulttuurissa 

Kulttuurialalla vammaisuuteen liittyvät kysymykset nousevat pääasiassa esiin saavutettavuuden kautta. Saavutettavuuskin tulisi kuitenkin ajatella huomattavasti kokonaisvaltaisemmin kuin tähän asti. Vaikka esimerkiksi mahdollisuus koskea esityksiä mahdollisimman kattavasti on tärkeä ottaa huomioon, saavutettavuus mielletään kuitenkin usein liian kapeasti vain taiteen kokijan roolin näkökulmasta, eikä taiteen tekijän tarpeista käsin. Tämä tietenkin heijastaa yhteiskuntaa, jossa vammaiset ihmiset ovat monenlaisen toiminnan kohteita, mutta harvoin itsenäisiä, tasavertaisia toimijoita. Siksi Tilaa taiteilijuuteen -hanke onkin ensiarvoisen tärkeä. Vammaisia ja viittomakielisiä, taiteen tekemisestä kiinnostuneita pitää kannustaa hakeutumaan alan koulutusohjelmiin. Asenneilmapiiri tulee muokata sellaiseksi, jossa taiteen opetusta tarjoavat laitokset ovat valmiita tarjoamaan tasavertaisesti opetusta kaikille hakijoille. Tähän pitää tietysti osoittaa myös riittävät resurssit. Lisäksi on hyvä tunnistaa, että vaikka saavutettavuus ja moninaisuus koskevatkin ilmeisen eri asioita, on niillä merkittäviä yhteyksiä. Mitä saavutettavampia myös taiteen tekemisen edellytykset ovat, oletettavasti sitä monipuolisempia taiteellisia sisältöjä tullaan tekemään, ja tekijöinä on entistä moninaisempi joukko ihmisiä. 

Kuvaamastani laajasta ja idealisoidusta moninaisuuden käsityksestä huolimatta käsite vaikuttaa usein tulevan rajallisesti ja tarkoitushakuisesti hahmotetuksi. Tämä kutsuu tarkastelemaan valikoivan näkemyksen sisältöä ja haastaa kysymään sen perusteita. Toki on kohtuutonta ja epämielekästäkin ajatella, että moninaisuutta kuvailtaessa mainittaisiin aina kaikki yksittäiset vähemmistöt. Silti on merkittävää, että moninaisuuden ilmentäjiksi mielletään yleensä tietyt ryhmät, ja usein samassa järjestyksessä. Asetelmasta syntyy kenenkään sitä välttämättä tietoisesti tarkoittamatta yhdenlainen toiseuden hierarkia. Moninaisuuden eri representaatioiden analyysi tarjoaakin mahdollisuuden ilmeisempien sekä piilevien kollektiivisten taustaoletusten tarkasteluun. Kulttuurialalla vammaiset ihmiset ovat usein katveessa. Vammaisuutta koskevat aiheet vaikuttavat olevan etäällä ja toisarvoisia myös suhteessa moniin muihin vähemmistöryhmiin yhdistettyihin teemoihin. Vammaisuutta ei valtavirtanäkemyksessä tunnuta usein miellettävän luontevaksi osaksi laajempaa yhteiskunnallista moninaisuutta. Se esitetään omanlaisenaan ja muusta sosiaalisesta todellisuudesta erillisenä ominaisuutena.  

Olen itse fyysisesti vammainen ja olen harrastanut jonkin verran teatteria ja tanssia – tosin viimeisestä esiintymiskokemuksesta on jo useampi vuosi aikaa. Siksi minulle on luontevinta lähestyä kulttuurin potentiaalia muuttaa maailmaa esittävän taiteen ja fiktion näkökulmasta. Näytelmien, tv-sarjojen ja elokuvien roolitukset heijastavat moninaisuuden representaatioita. Erityinen, kiinnostava jännite voikin syntyä esimerkiksi siitä, että rooliin valitaan jotakin vähemmistöä edustava näyttelijä, vaikka käsikirjoitus ei sitä erityisesti edellyttäisikään. 

Itse käsikirjoitukset voisivat myös olla nykyistä huimasti kunnianhimoisempia moninaisuuden suhteen. Kaikki vähemmistöryhmät ovat edelleen eriasteisen tokenismin kohteena. Vähemmistöön kuuluvien hahmojen läsnäoloa käsikirjoituksissa tunnutaan ensisijaisesti peilattavan kyseisen vähemmistön statuksen kautta. Erityisesti transsukupuoliset ja vammaiset vaikuttavat olevan muihin vähemmistöihin verrattuna edelleen dramaturgisia poikkeustapauksia. Niinpä esimerkiksi vammaisen roolihahmon pääasiallinen funktio typistyy usein vammaisuuteen, eikä vaikkapa tylsän toimistotyöntekijän, pikkurikollisen tai perheenäidin esittämiseen – joka sen lisäksi sattumoisin on vammainen. 

Vallitsevan sosiaalisen todellisuuden perustavammanlaatuiseksi kyseenalaistamiseksi tarvittaisiinkin vaihtoehtoisten näkymien hahmottelemista. Uudenlaisissa käsikirjoituksissa voitaisiin maalailla ronskisti isollakin pensselillä tasavertaisemman ja moninaisemman tulevaisuuden kuvia. On tähdellistä tunnistaa taiteen ja kulttuurin tuomat erityiset mahdollisuudet uusien, parempien todellisuuksien luonnostelemiseen. Taiteella on ainutlaatuinen paikka olla tiennäyttäjänä kohti entistä avoimempaa ja inklusiivisempaa yhteiskuntaa. 

 Teksti on alunperin julkaistu Tilaa taiteilijuuteen -hankkeen verkkosivuilla.

Nikolain kuva: Jaakko Lavonius