Nikolai Klix: Vammaisuus on osa moninaisuuden kirjoa

Yleistä luonnehdintaa moninaisuudesta

Yhteiskunnallinen moninaisuus tai monimuotoisuus, eli angloamerikkalaisista keskusteluista rantautunut ”social diversity”, on viime vuosien aikana noussut hyvistä syistä suuremman huomion kohteeksi. Tämän taustalla on yhteiskunnallisten olosuhteiden entistä parempi tiedostaminen sen osalta, keitä pidetään vertaisina, ketkä pääsevät ääneen ja keiden kontribuutioille annetaan painoarvoa.

Moninaisuudesta on tullut avainkäsite, joka esiintyy nykyään usein mm. erilaisissa ohjelmajulistuksissa, korkeakoulujen mainoksissa houkuttelemassa uusia opiskelijoita ja jopa taidefestivaalien teemana. Viime mainitusta esimerkkinä perinteinen Sveitsissä järjestettävä klassisen musiikin Lucerne Festival, jonka pääteemana oli vuonna 2022: ”Diversity”. Käsitteenä moninaisuuden vahvuus perustuu sen yleisyyteen ja kattavuuteen, mikä toisaalta saattaa myös johtaa jonkinlaiseen satunnaisuuteen käsitteen hahmottamisessa. Tarkoitan tällä sitä, että käsite ymmärretään kapeammin ja erityisempänä, kuin olisi perusteltua. Vaikka tämän pienen kirjoituksen aiheena onkin sosiaalinen moninaisuus erityisesti kulttuurin ja taiteen kontekstissa, on hyvä tunnistaa, että maailmalla julkisissa keskusteluissa moninaisuudesta puhutaan useimmiten työelämään kuuluvien kysymysten yhteydessä liittyen esim. tietyillä aloilla ja tehtävissä olevien työntekijöiden kirjon monipuolistamiseen. Vaikkapa kansainvälisissä yrityksissä johtavissa työtehtävissä olevan henkilöstön sukupuolijakauma sekä etninen tausta on tullut osaksi moninaisuuteen ja valtaan miellettyjä kysymyksenasetteluja. Tasa-arvo ja tasavertaisuus ovatkin yhteyksissä moninaisuuteen ja näiden kolmen käsitteen eroavaisuutta, yhdistäviä tekijöitä ja keskinäistä suhdetta on hyvä pohtia laajemminkin.

Lähtökohtaisesti moninaisuuden huomioiminen sisältää ajatuksen kaikkien yhteiskuntaryhmien ja vähemmistöjen lisäksi ihmisissä olevien eri ominaisuuksien kirjon tunnistamisesta siten, että jokaisella on tasavertainen mahdollisuus yhteiskunnalliseen osallisuuteen tullen tunnustetuksi sellaisena, kuin omaehtoisesti haluaa. Näin ollen moninaisuutta voi hyvin ajatella ensisijaisesti neutraalina kuvaavana määreenä, joka heijastaa laajassa mielessä yhteiskunnan jäsenten omanlaisista elämänpoluista koostuvaa mosaiikkia, kyseenalaistaen edelleen usein kulttuurituotoksissa oletettua ja toisinnettua yhteiskunnallista yksioikoisuutta. Moninaisuuden kokonaisvaltainen huomioiminen yhteiskunnan eri osa-alueilla on kuitenkin myös arvo itsessään, jota tulee vaalia.

Vammaisuuteen liittyvä saavutettavuus ja moninaisuus kulttuuripolitiikassa

Kulttuurin piirissä vammaisuuteen liittyvät kysymykset nousevat pääasiassa esiin saavutettavuuden kautta. Itse saavutettavuuskin tulisi kuitenkin ajatella huomattavasti kokonaisvaltaisemmin kuin tähän asti. Vaikka esimerkiksi esitysten mahdollisimman kattava kokemisen mahdollisuus on tärkeä ottaa huomioon, saavutettavuus mielletään kuitenkin usein aivan liian kapeasti vain taiteen kokijan roolin kautta, eikä myös taiteen tekijän tarpeista lähtien. Tämä tietenkin toisaalta heijastaa vain laajempaa yhteiskunnallista kuvaa, jossa vammaiset ihmiset ovat monenlaisen toiminnan kohteita, mutta harvoin omalähtöisiä ja tasavertaisia toimijoita. Tästä syystä ”Tilaa taiteilijuuteen” -hanke onkin ensiarvoisen tärkeä. Mielestäni vammaisia ja viittomakielisiä taiteen tekemisestä kiinnostuneita pitää kannustaa hakeutumaan alan koulutusohjelmiin ja lisäksi asenneilmapiiri tulee muokata sellaiseksi, jossa taiteen opetusta tarjoavat laitokset ovat valmistautuneita tarjoamaan tasavertaisesti opetusta kaikille hakijoille. Tähän pitää tietysti osoittaa myös riittävät resurssit. Lisäksi on hyvä tunnistaa, että vaikka saavutettavuus ja moninaisuus koskevatkin ilmeisen eri asioita, on niillä kuitenkin myös merkittäviä yhteyksiä. Mitä saavutettavampia myös taiteen tekemisen edellytykset ovat, sitä oletettavasti monipuolisempia taiteellisia sisältöjä tullaan tekemään entistä moninaisemmalta joukolta ihmisiä.

Kuvaamastani laajasta ja idealisoidusta moninaisuuden käsityksestä huolimatta käsite vaikuttaa usein tulleen rajallisesti ja tarkoitushakuisesti hahmotetuksi, mikä kutsuu tarkastelemaan valikoivan näkemyksen sisältöjä ja haastaa kysymään sen perusteita. Toki on kohtuutonta ja epämielekästäkin ajatella, että esimerkiksi moninaisuutta kuvailtaessa mainittaisiin aina kaikki yksittäiset vähemmistöt. Silti on merkittävää, että moninaisuuden ilmentäjiksi mielletään yleensä aina juuri tietyt ryhmät, ja usein samassa järjestyksessä. Tästä asetelmasta syntyy kenenkään sitä välttämättä tietoisesti tarkoittamatta yhdenlainen toiseuden hierarkia. Moninaisuuden eri representaatioiden analyysi tarjoaakin mahdollisuuden ilmeisempien sekä piilevien kollektiivisten taustaoletusten tarkasteluun. Kulttuurialalla vammaiset ihmiset ovat usein katveessa ja vammaisuutta koskevat aiheet vaikuttavat olevan etäällä ja toisarvoisia myös suhteessa selkeämmin moniin muihin vähemmistöryhmiin yhdistettyihin teemoihin. Vammaisuutta ei valtavirtanäkemyksessä myöskään tunnuta useinkaan miellettävän luontevaksi osaksi laajempaa yhteiskunnallista moninaisuutta, vaan se esitetään ikään kuin täysin omanlaisenaan ja muusta sosiaalisesta todellisuudesta erillisenä ominaisuutena.

Olen itse fyysisesti vammainen ja olen harrastanut jonkin verran teatteria ja tanssia – tosin viimeisestä esiintymiskokemuksesta on jo useampi vuosi aikaa. Siksi minulle on luontevinta lähestyä kulttuurin potentiaalia muuttaa maailmaa esittävän taiteen ja fiktion kautta. Tässä kohtaa tullaan taas moninaisuuden representaatioihin, joita esimerkiksi näytelmien, tv-sarjojen ja elokuvien roolitukset heijastavat. Erityinen ja kiinnostava jännite voi syntyä esimerkiksi siitä, että rooliin valitaan jotain vähemmistöä edustava näyttelijä, vaikka käsikirjoitus ei sitä erityisesti edellyttäisikään.

Itse käsikirjoitukset voisivat myös olla nykyistä huimasti kunnianhimoisempia moninaisuuden suhteen. Kaikki vähemmistöryhmät ovat edelleen eriasteisen tokenismin kohteena siten, että vähemmistöön kuuluvien hahmojen koko läsnäoloa käsikirjoituksissa tunnutaan ensisijaisesti peilattavan kyseisen vähemmistön statuksen kautta. Erityisesti transsukupuoliset ja vammaiset vaikuttavat olevan muihin vähemmistöihin verrattuna kuitenkin edelleen dramaturgisia poikkeustapauksia. Niinpä esim. vammaisen roolihahmon pääasiallinen funktio typistyy usein vammaisen esittämiseen, eikä olla vaikka tylsä toimistotyöntekijä, pikkurikollinen tai perheenäiti – ja sen lisäksi sattumoisin olla vammainen.

Vallitsevan sosiaalisen todellisuuden perustavammanlaatuiseksi kyseenalaistamiseksi tarvittaisiinkin vaihtoehtoisten näkymien hahmottelemista uudenlaisten käsikirjoitusten muodossa, joissa voitaisiin maalailla ronskisti isollakin pensselillä tasavertaisemman ja moninaisemman tulevaisuuden kuvia. On tähdellistä tunnistaa taiteen ja kulttuurin erityiset mahdollisuudet uusien ja parempien todellisuuksien luonnostelemiseen. Siksi taiteella on ainutlaatuinen paikka olla tiennäyttäjänä entistä avoimemmalle ja inklusiivisemmalle yhteiskunnalle.

Nikolai Klix

Nikolai Klix on syntynyt silloisessa Länsi-Berliinissä ja muuttanut lapsena Suomeen Helsinkiin. Nikolai tekee parhaillaan filosofian artikkeliväitöskirjaa Tampereen yliopistolla käsitteistöstä, jolla yleistä julkista suhtautumista yhteiskunnalliseen moninaisuuteen kuvataan, erityisesti sen suhteen, miten ko. käsitteet voivat ylläpitää tai tasavertaistaa yhteiskunnallisia valtasuhteita.