Näyttelijä on tulkitsija, toimija, näkyväksi tekijä. Näyttelijä on tosi itselleen ja yleisölle.

Näyttelijä opettelee tekstin ulkoa, eikä kompastu huonekaluihin. Näyttelijällä on kovat hermot ja kirkkaat ajatukset, mutta samaan aikaan äärimmäistä herkkyyttä. Näyttelijä panee energiansa, ajatuksensa, mielikuvituksensa likoon, päivästä toiseen, aina uudelleen. Näyttelijä on julkinen henkilö. Näyttelijä on viihdyttäjä, tutkija, dokumentoija, suunnittelija, kirjoittaja, vaikuttaja.

Edellämainitut kuvaukset ovat eri ihmisten näkemyksiä näyttelijästä, mikään niistä ei ole väärin, mutta mikään niistä ei myöskään ole kokonaisuudessaan oikein. Näyttelijäksi voi tulla, jos viihdyttäminen tai tekstien ulkoa opetteleminen kiinnostaa. Kaikkia ei kiinnosta, toisaalta ei kaikkien näyttelijöiden tarvitse olla kirjoittajiakaan tai omata kovia hermoja.

Kuka sitten päättää, ketkä pääsevät opiskelemaan näyttelijäksi? Ja mistä näyttelijäntaiteen korkeakoulutukseen pääseminen on kiinni? Minä päätän, tai olen yksi niistä, jotka päättävät yhdessä, täällä Tampereella. Tällä hetkellä. Jonkun pitää nimittäin jossain kohdassa tehdä valinta. Pääsykoetilastojen mukaan n. 1000 ihmistä haluaa jokaisissa pääsykokeissa päästä opiskelemaan äärimmäistä herkkyyttä ihan korkeakoulutasolla. Resurssit mahdollistavat 10-14 opiskelijan koulutuksen.

Mistä näyttelijäntaiteen korkeakoulutukseen pääseminen sitten on kiinni? Siihen on mahdoton vastata kokonaisuudessaan, mutta minä ja muut Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelman raadin jäsenet koitamme tarjota siihen vastausta, joka kerta kun järjestämme pääsykokeet.

Pääsykokeissa me yritämme havainnoida uteliaisuutta ja avointa suhtautumista maailmaan. Me toivomme näkevämme moniaistista ja kokonaisvaltaista ruumiillista havainnointia. Me kaipaamme vuorovaikutuksellista kanssakäymistä ihmisten ja materiaalien kanssa. Me innostumme moninaisuudesta ja vahvuuksien tunnistamisesta.

Me kuitenkin tarvitsemme kaikkien niiden uskallusta, jotka haluavat tosissaan laittaa energiansa likoon, pääsemisen pienestä mahdollisuudesta huolimatta. Sillä ilman ihan kaikenlaisen ihmisyyden kirjoa pääsykokeissa ei meidän ”portinvartijoiden” näkemys avaudu.

Taidekoulutus muuttuu ihmisten kautta.

Toivotan siis kaikki ja tarkoitan todellakin, kaikki, riippumatta esimerkiksi hakijan sukupuolesta tai sukupuoli-identiteetistä, etnisestä alkuperästä, mahdollisesta toimintaesteestä, uskonnosta tai iästä tervetulleiksi Nätyn pääsykokeisiin, jos moninaisissa kieli-, kulttuuri- ja toimintaympäristöissä toimimaan kykenevä, ennakkoluuloton ja vastuullinen taiteilijuus kiinnostaa!

Samuli Nordberg

Kirjoittaja on 47-vuotias yliopistonlehtori. Hän opettaa Tampereen yliopiston Teatterityön tutkinto-ohjelmassa Nätyllä. Samulin voi tavata yliopiston harjoitussalien ja käytävien lisäksi Helsingissä hiihtoladulla tai vaikka Nurmeksessa Sukset ristiin susirajalla -leirillä. 

Teksti on kirjoitettu osana Tilaa taiteilijuuteen -hankkeen ja Nätyn yhteistyötä. Näty (eli Teatterityön tutkinto-ohjelma) on näyttelijöitä korkeakouluttava ja näyttelijäntaidetta tutkiva yhteisö Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa.

Samuli Nordberg.

Yleistä luonnehdintaa moninaisuudesta

Yhteiskunnallinen moninaisuus tai monimuotoisuus, eli angloamerikkalaisista keskusteluista rantautunut ”social diversity”, on viime vuosien aikana noussut hyvistä syistä suuremman huomion kohteeksi. Tämän taustalla on yhteiskunnallisten olosuhteiden entistä parempi tiedostaminen sen osalta, keitä pidetään vertaisina, ketkä pääsevät ääneen ja keiden kontribuutioille annetaan painoarvoa.

Moninaisuudesta on tullut avainkäsite, joka esiintyy nykyään usein mm. erilaisissa ohjelmajulistuksissa, korkeakoulujen mainoksissa houkuttelemassa uusia opiskelijoita ja jopa taidefestivaalien teemana. Viime mainitusta esimerkkinä perinteinen Sveitsissä järjestettävä klassisen musiikin Lucerne Festival, jonka pääteemana oli vuonna 2022: ”Diversity”. Käsitteenä moninaisuuden vahvuus perustuu sen yleisyyteen ja kattavuuteen, mikä toisaalta saattaa myös johtaa jonkinlaiseen satunnaisuuteen käsitteen hahmottamisessa. Tarkoitan tällä sitä, että käsite ymmärretään kapeammin ja erityisempänä, kuin olisi perusteltua. Vaikka tämän pienen kirjoituksen aiheena onkin sosiaalinen moninaisuus erityisesti kulttuurin ja taiteen kontekstissa, on hyvä tunnistaa, että maailmalla julkisissa keskusteluissa moninaisuudesta puhutaan useimmiten työelämään kuuluvien kysymysten yhteydessä liittyen esim. tietyillä aloilla ja tehtävissä olevien työntekijöiden kirjon monipuolistamiseen. Vaikkapa kansainvälisissä yrityksissä johtavissa työtehtävissä olevan henkilöstön sukupuolijakauma sekä etninen tausta on tullut osaksi moninaisuuteen ja valtaan miellettyjä kysymyksenasetteluja. Tasa-arvo ja tasavertaisuus ovatkin yhteyksissä moninaisuuteen ja näiden kolmen käsitteen eroavaisuutta, yhdistäviä tekijöitä ja keskinäistä suhdetta on hyvä pohtia laajemminkin.

Lähtökohtaisesti moninaisuuden huomioiminen sisältää ajatuksen kaikkien yhteiskuntaryhmien ja vähemmistöjen lisäksi ihmisissä olevien eri ominaisuuksien kirjon tunnistamisesta siten, että jokaisella on tasavertainen mahdollisuus yhteiskunnalliseen osallisuuteen tullen tunnustetuksi sellaisena, kuin omaehtoisesti haluaa. Näin ollen moninaisuutta voi hyvin ajatella ensisijaisesti neutraalina kuvaavana määreenä, joka heijastaa laajassa mielessä yhteiskunnan jäsenten omanlaisista elämänpoluista koostuvaa mosaiikkia, kyseenalaistaen edelleen usein kulttuurituotoksissa oletettua ja toisinnettua yhteiskunnallista yksioikoisuutta. Moninaisuuden kokonaisvaltainen huomioiminen yhteiskunnan eri osa-alueilla on kuitenkin myös arvo itsessään, jota tulee vaalia.

Vammaisuuteen liittyvä saavutettavuus ja moninaisuus kulttuuripolitiikassa

Kulttuurin piirissä vammaisuuteen liittyvät kysymykset nousevat pääasiassa esiin saavutettavuuden kautta. Itse saavutettavuuskin tulisi kuitenkin ajatella huomattavasti kokonaisvaltaisemmin kuin tähän asti. Vaikka esimerkiksi esitysten mahdollisimman kattava kokemisen mahdollisuus on tärkeä ottaa huomioon, saavutettavuus mielletään kuitenkin usein aivan liian kapeasti vain taiteen kokijan roolin kautta, eikä myös taiteen tekijän tarpeista lähtien. Tämä tietenkin toisaalta heijastaa vain laajempaa yhteiskunnallista kuvaa, jossa vammaiset ihmiset ovat monenlaisen toiminnan kohteita, mutta harvoin omalähtöisiä ja tasavertaisia toimijoita. Tästä syystä ”Tilaa taiteilijuuteen” -hanke onkin ensiarvoisen tärkeä. Mielestäni vammaisia ja viittomakielisiä taiteen tekemisestä kiinnostuneita pitää kannustaa hakeutumaan alan koulutusohjelmiin ja lisäksi asenneilmapiiri tulee muokata sellaiseksi, jossa taiteen opetusta tarjoavat laitokset ovat valmistautuneita tarjoamaan tasavertaisesti opetusta kaikille hakijoille. Tähän pitää tietysti osoittaa myös riittävät resurssit. Lisäksi on hyvä tunnistaa, että vaikka saavutettavuus ja moninaisuus koskevatkin ilmeisen eri asioita, on niillä kuitenkin myös merkittäviä yhteyksiä. Mitä saavutettavampia myös taiteen tekemisen edellytykset ovat, sitä oletettavasti monipuolisempia taiteellisia sisältöjä tullaan tekemään entistä moninaisemmalta joukolta ihmisiä.

Kuvaamastani laajasta ja idealisoidusta moninaisuuden käsityksestä huolimatta käsite vaikuttaa usein tulleen rajallisesti ja tarkoitushakuisesti hahmotetuksi, mikä kutsuu tarkastelemaan valikoivan näkemyksen sisältöjä ja haastaa kysymään sen perusteita. Toki on kohtuutonta ja epämielekästäkin ajatella, että esimerkiksi moninaisuutta kuvailtaessa mainittaisiin aina kaikki yksittäiset vähemmistöt. Silti on merkittävää, että moninaisuuden ilmentäjiksi mielletään yleensä aina juuri tietyt ryhmät, ja usein samassa järjestyksessä. Tästä asetelmasta syntyy kenenkään sitä välttämättä tietoisesti tarkoittamatta yhdenlainen toiseuden hierarkia. Moninaisuuden eri representaatioiden analyysi tarjoaakin mahdollisuuden ilmeisempien sekä piilevien kollektiivisten taustaoletusten tarkasteluun. Kulttuurialalla vammaiset ihmiset ovat usein katveessa ja vammaisuutta koskevat aiheet vaikuttavat olevan etäällä ja toisarvoisia myös suhteessa selkeämmin moniin muihin vähemmistöryhmiin yhdistettyihin teemoihin. Vammaisuutta ei valtavirtanäkemyksessä myöskään tunnuta useinkaan miellettävän luontevaksi osaksi laajempaa yhteiskunnallista moninaisuutta, vaan se esitetään ikään kuin täysin omanlaisenaan ja muusta sosiaalisesta todellisuudesta erillisenä ominaisuutena.

Olen itse fyysisesti vammainen ja olen harrastanut jonkin verran teatteria ja tanssia – tosin viimeisestä esiintymiskokemuksesta on jo useampi vuosi aikaa. Siksi minulle on luontevinta lähestyä kulttuurin potentiaalia muuttaa maailmaa esittävän taiteen ja fiktion kautta. Tässä kohtaa tullaan taas moninaisuuden representaatioihin, joita esimerkiksi näytelmien, tv-sarjojen ja elokuvien roolitukset heijastavat. Erityinen ja kiinnostava jännite voi syntyä esimerkiksi siitä, että rooliin valitaan jotain vähemmistöä edustava näyttelijä, vaikka käsikirjoitus ei sitä erityisesti edellyttäisikään.

Itse käsikirjoitukset voisivat myös olla nykyistä huimasti kunnianhimoisempia moninaisuuden suhteen. Kaikki vähemmistöryhmät ovat edelleen eriasteisen tokenismin kohteena siten, että vähemmistöön kuuluvien hahmojen koko läsnäoloa käsikirjoituksissa tunnutaan ensisijaisesti peilattavan kyseisen vähemmistön statuksen kautta. Erityisesti transsukupuoliset ja vammaiset vaikuttavat olevan muihin vähemmistöihin verrattuna kuitenkin edelleen dramaturgisia poikkeustapauksia. Niinpä esim. vammaisen roolihahmon pääasiallinen funktio typistyy usein vammaisen esittämiseen, eikä olla vaikka tylsä toimistotyöntekijä, pikkurikollinen tai perheenäiti – ja sen lisäksi sattumoisin olla vammainen.

Vallitsevan sosiaalisen todellisuuden perustavammanlaatuiseksi kyseenalaistamiseksi tarvittaisiinkin vaihtoehtoisten näkymien hahmottelemista uudenlaisten käsikirjoitusten muodossa, joissa voitaisiin maalailla ronskisti isollakin pensselillä tasavertaisemman ja moninaisemman tulevaisuuden kuvia. On tähdellistä tunnistaa taiteen ja kulttuurin erityiset mahdollisuudet uusien ja parempien todellisuuksien luonnostelemiseen. Siksi taiteella on ainutlaatuinen paikka olla tiennäyttäjänä entistä avoimemmalle ja inklusiivisemmalle yhteiskunnalle.

Nikolai nojaa puuhun kaupunkiympäristössä.
Nikolai Klix.
Kuvaaja: Jaakko Lavonius.

Nikolai Klix

Nikolai Klix on syntynyt silloisessa Länsi-Berliinissä ja muuttanut lapsena Suomeen Helsinkiin. Nikolai tekee parhaillaan filosofian artikkeliväitöskirjaa Tampereen yliopistolla käsitteistöstä, jolla yleistä julkista suhtautumista yhteiskunnalliseen moninaisuuteen kuvataan, erityisesti sen suhteen, miten ko. käsitteet voivat ylläpitää tai tasavertaistaa yhteiskunnallisia valtasuhteita.

Kulttuuria kaikille -palvelun blogissa on julkaistu vuosina 2016-2021 kirjoituksia seuraavista teemoista: Miten tullaan taiteilijaksi? Ovatko koulutusmahdollisuudet yhdenvertaisia? Entä taiteilijana työskentely? Kirjoitussarjalle on annettu nimi Taiteilijapolku. Aiheet liittyvät myös Tilaa taiteilijuuteen -hankkeen teemoihin.

Taiteilijapolku-sarjan kirjoitukset

Linkit siirtävät sinut Kulttuuria kaikille -palvelun verkkosivuille.

Mika Leminen: Neljä tietä musa-alan hommiin 22.2.2021

Sanni Purhonen: Sanasta vammaista, sarvesta härkää 14.12.2020

Sanna Kuusisto: Pajuja uimarannalle 1.8.2020

Maija Karhunen: Sitkeydellä ja tuurilla, esteistä huolimatta? 25.3.2020

Johanna Mattila: Mindset ja mentorointi 28.10.2019

Noora Karjalainen: Taiteilijapolku viittomakielisen taiteilijan näkökulmasta 26.3.2019

Milla Lindh: Kulttuuri ja sen vammaiset tekijät 16.5.2016

Mika Leminen on tehnyt vahvoilla rap-sanoituksillaan vaikutuksen moniin ihmisiin. Hän on ottanut lyriikoissaan kantaa, tuo esiin vammaisuuden kokemuksen ja samalla näkökulma on laajasti inhimillinen. Nyt hän on pisteessä, jossa pohtii vaihtoehtoja musiikkialalla työllistymiseen.

Olen Mika Leminen, ja minut tunnetaan myös kansalaisaktivistina ja kantaottavana räppärinä MC Ceparina. Valmistuin viime marraskuussa AMK:sta liiketalouslinjalta, jossa suuntaukseni oli markkinointi. Pidin valmistumisen jälkeen ansaitun ja tarvitun loman, jolloin keräsin voimiani. Nyt olen päättänyt, että seuraava tavoitteeni on joko päästä opiskelemaan musa-alaa tai työllistyä alalle joko artistina, biisintekijänä, yrittäjänä tai musiikin markkinointihommiin. Tässä tekstissä mietin vaihtoehtoja työllistymiseen ja musiikkialan tulojen pikkupurojen muuttamiseen säännölliseksi toimeentuloksi.

Ensimmäinen ja suomalaisille ilmiselvä vaihtoehto omassa tilanteessani olisi mennä opiskelemaan musiikkia esimerkiksi ammattikouluun. Tätä olen paljon miettinytkin ja huomasin, että Pop & Jazz Konservatoriolla on nykyään lauluntekolinja. Aiemmin luulin, että siellä on vain teknistä soittoa vaativia muusikkolinjoja ja toisaalta musateknologiaa, jotka eivät kumpikaan ole omaa ydinosaamistani. Laulunteko kuitenkin on sitä. Olen pian 10 vuotta kirjoittanut lyriikoita ja olen siinä ihan mestari jo nyt. Kun katselin pääsykoekriteereitä, uskoisin minulla olevan jo erinomainen mahis päästä sisään, varsinkin kun voin kysyä muilta musajuttuja paremmin osaavilta tuntemiltani ihmisiltä jeesiä.

Toinen juttu, mitä olen alkanut tekemään, on työnhaku erilaisiin positioihin, jotka liittyvät jollain tavalla musiikkialaan. Hain äskettäin esim. Muusikkojen liittoon työharjoitteluun, koska se vaikutti työltä, johon minulla on kompetenssia ja samalla pääsisin tutustumaan alan ammattilaisiin ja artisteihin. Verkostoituminen on tärkeää musiikkialalla, koska se poikii mahdollisuuksia erilaisiin projekteihin.

Kolmas tie musa-alalle olisi pääsy kiinnostaviin musiikkiyhtiöihin duuniin avoimilla työhakemuksilla ja tehokkaalla markkinoinnilla. Minua kiinnostaisi tällä hetkellä päästä esimerkiksi Ruudolfin (Rudy Kulmalan) johtamalle Lihamyrsky levy-yhtiölle duuniin. Voisin aluksi tehdä ihan mitä vain hommia heille, vaikka ilmaistyönä, kunhan pääsen sisään ja voin näyttää, mitä osaan ja luoda suhteita. Minulle ei olisi mikään ongelma aluksi vaikkapa siivoilla ja keittää kahvia Ruudolfille! Lihamyrskyssä on useita antirasisteja ja mustia räppäreitä signattuna, ja lisäksi he tekevät äärimmäisen hyvää hiphop-musiikkia!

Neljäs tie musiikkialalle olisi yrittäjyys. Olen viime aikoina kehitellyt ideaa musiikkialan yrityksestä. Löysin perustajajäsenen ja ekat asiakkaat äskettäin. En kerro siitä enempää tässä vaiheessa, sillä ideat on helppo pölliä enkä halua tuhota tätä hommaa puhumalla liikaa. Kehittelen ideaa rauhassa partnerin kanssa eteenpäin, kun ehdin, enkä aio heti rynnätä perustamaan yritystä ennen kuin kaikki on suunniteltu hyvin valmiiksi.

Vapaaehtoistaustani järjestöissä auttaa myös varmasti tulevassa työllistymisessäni. Se riippuu toki paikasta, jonne haen. Olen itse poliittisesti aika vasemmalla, joten haluan työpaikan, joka jakaa arvoni. Olen pyytänyt aktivistikamuiltani suosituskirjeitä viime aikoina, ja ne on olleet aivan ihania ja auttavat varmasti duuninhaussa! Suosituskirjeet ovat tärkeitä, pyytäkää EHDOTTOMASTI niitä auttamaan työnhaussanne.

Kannattaa vammaisena etsiä ja kehittää omat vahvuudet ja opetella ”myymään itsensä” eri työpaikkoihin, jotka vammaista itseään OIKEASTI kiinnostavat ja joissa on myös hyvä tehdä vammaiselle sopivaa työtä. Vammaisilla on liian paljon ”rampamentaliteettia” jossa nähdään pelkkiä uhkakuvia mahdollisuuksien näkemisen sijasta! Itse olen vihdoin täysin oma itseni kaikissa tilanteissa ja onnellisuuteni on kasvanut äärimmäisen paljon, kun ei tarvitse esittää rooleja!

Verkostoituminen on myös avainasioita nykyajan työllistymisessä. Kuulostaa ehkä ujoille ihmisille haastavalta, mutta pomot palkkaavat usein jengiä, jonka jo tuntevat jostain. Siksi kannattaa verkostoitua ja tuottaa sisältöä ja digitaalista henkilöbrändiä esim. LinkedInin ja muun sosiaalisen median puolelle, jotta ihmiset tietävät sinusta, oppivat tuntemaan sinut ja osaamisesi ja mahdollisesti PALKKAAVAT sinut ”oikeisiin” palkkaduuneihin, kunhan oikea työpaikka tulee vastaan!

Tässä oli siis omat kuumat ohjeeni musiikkialalle työllistymiseen! Olen innoissani että nyt on enemmän mahdollisuuksia työllistymiseen hyviin hommiin, ja odotan innolla tulevaa!

Mika Leminen lippalakissa ja pusakassa, päässä silmälasit. Taustalla tie ja mäntyjä. Leminen katsoo vahvalla katseella suoraan kameraan.

Mika Leminen

Teksti on julkaistu aiemmin Kulttuuria kaikille -palvelun blogissa Taiteilijapolku-sarjassa 22.2.2021.

Siirry Kulttuuria kaikille -palvelun blogiin.

Erilaiset taiteilijat ja asiantuntijat kirjoittavat tässä osiossa hankkeen teemoista.